Nukkuvat poikaset,pienet tuhisijat.Ihanaa kun illat alkaa mennä suhteellisen kivuttomasti,Leevi ensin nukkumaan sitten Hemmo. Molemmat omiin sänkyihinsä.Molemmille omat pienet iltahali ja -hellyys hetket,on sitten hyvä nukkua.Viime yönä niin jopa tehtiin vaikka Leevi kovasti yrittää unissaan harjoitella kääntymistä,siinä kuitenkaan onnistumatta-vielä. Mutta löysi varpaansa nauravainen eilen,aika mukava 4 kk synttärilahja.

Aamut on hankalia ja liian aikaisia.Olisiko 6.20 ollut myöhäisin aamunousu? Aikaisin 4.50..pelkkä ajatus puistattaa.Pimeys vaatisi äidille enemmän unta,toivottavasti poikaset asettuisi pian jo talviaikaan.

Hemmo uhmailee,kaikki on vain ei,en,ei ennää,ei saa.Ja sitten sitä harmistuksen jalan polkemista,itsensä mätkimistä, välillä pitää nipistellä äitiä,isiä ja yrittää mätkästä Leeviä. Tuntuu hurjalta kun toinen on niin täynnä tunnetta jota ei osaa pukea sanoiksi vaan koko ruumista harmittaa,suututtaa ja turhauttaa.Mutta ymmärrystä kyllä löytyy ja ollaan käyty keskusteluita siitä mitä ei saa ja mitä saa tehdä ja siitä mitä mikäkin tunne on. Voi pieni kasvava poikani.Joka osaa sanoa ants eli anteeksi ja halata koko voimallansa,sitten unohtaa harmistuksensa ja jatkaa hyvillä mielin leikkiä.

Rakastan vain välillä niin että sattuu.Huh!